Esittely Mitä osaamme Missä olemme mukana Kirjat ja Artikkelit
Psykoterapiaryhmät

Ryhmäpsykoterapian lähtökohta on, että ihmisen olemassaolo on aina suhteessa muihin ihmisiin ja sosiaaliseen ympäristöön. Psykoterapiaryhmän tavoitteena on lisätä ryhmän jäsenten itseymmärrystä ryhmän vuorovaikutuksen avulla. Ryhmän avulla voidaan aikaansaada muutosta ja elämänlaadun paranemista.

.

 

Ryhmä hoitomuotona sopii monenlaisten elämänvaikeuksien ja erilaisten psyykkisten häiriötilojen hoitoon. Esimerkiksi masentuneisuudesta, ahdistuneisuudesta, ihmissuhdeongelmista tai työuupumuksesta ovat hyötyneet ryhmähoidosta. Ryhmäpsykoterapia on osoittautunut erittäin hyväksi ja tehokkaaksi hoitomuodoksi.

Psykoterapiaryhmä kokoontuu tavallisesti 1-2 kertaa viikossa 1,5 tuntia kerrallaan. Ryhmään valitaan alkuhaastattelujen perusteella 6-10 henkeä. Psykoterapiaryhmän kesto on yleensä 2-3 vuotta. Maksuihin on mahdollista saada KELA:n korvausta.

Ryhmiä järjestetään myös lyhytkestoisina, 10-15 kertaa kokoontuvina ja selkeään teemaan (työssä jaksaminen, päihdeongelmat, jne.) liittyvinä ryhminä.